Broadway-musikaalin The Prom Suomen kantaesitys Rantasalmella
Tasa-arvo, ihmisoikeudet ja seksuaalivähemmistöt. Näistä teemoista rakentuu perjantaina 19.4. Suomessa ensimmäistä kertaa ensi-iltansa saava The Prom -musikaalikomedia, ja näillä sanoilla musikaalia luonnehtii myös ohjaajana debytoiva Kaisu Säynevirta. Tampereella musiikkiteatteria opiskeleva Kaisu on tuttu kasvo, sillä hän on entisiä Rantasalmen nuorisoteatterilaisia. Musikaali valikoitui esitettäväksi hänen ehdotuksestaan. Tositapahtumiin pohjautuva tarina perustuu Mississipissä nostettuun lakikanteeseen, jossa paikallinen koululautakunta kielsi teini-ikäistä tyttöä saapumasta tyttöystävänsä kanssa koulun päättäjäistansseihin. Tämän johdosta joukko Broadwayn näyttelijädiivoja saapui puolustamaan nuoria, samalla kohdaten konservatiivisen ja asenteellisen syrjäseudun. Alun perinkin pienelle paikkakunnalle sijoittuvat tapahtumat sopivat hyvin tänne Rantasalmelle, pohdiskelee Kaisu. Suomeksi Bob Martinin ja Chad Beguelinin alkuperäisen käsikirjoituksen on kääntänyt Paavo Leppäkoski. Musiikin on säveltänyt Matthew Sklar.
Emma Nolanin roolia näyttelevän Peppi Ikosen mukaan musikaalin teemat sopivat hyvin tähän päivään ja koulumaailmaan. Lukiossa nämä aiheet ovat nuorten keskuudessa usein esillä. Ensimmäistä vuotta musiikkiteatterilinjalla opiskeleva savonlinnalainen Lassi Pakarinen pääsee toteuttamaan harrastusta, joka on ollut intohimo jo kuudennelta luokalta saakka. Lukio-opiskelu Rantasalmella oli Lassille itsestään selvää. Laulaminen ja näytteleminen on tuonut jo nyt paljon lisää rohkeutta. Kannustava ilmapiiri on luonut hyvät edellytykset oppimiselle.
Musikaalin yli kahdestakymmenestä musiikkinumerosta huolehtii kapellimestari Juuso Wallinin johtama yhdeksänhenkinen orkesteri. Trumpettia ja flyygelitorvea soittava Riina Westerstråhle kertoo kappaleiden olevan osittain hyvinkin vaikeita, mutta niistä selvitään kuitenkin hienosti. Musiikissa ei ole tehty kompromisseja sillä sovitukset ovat alkuperäisiä.
Koreografi Miia Luoto tuo lavalle liikettä ja meininkiä. Musikaalin tanssinumerot vievät tarinaa vauhdikkaasti eteenpäin sitä samalla tukien. Puvustuksesta ja sen toteuttamisesta vastaavat XAMK:n opiskelijat Kouvolasta. The Prom -musikaalikomedian ensi-ilta perjantaina 19.4. klo 18.00 teatterisali Tornadossa.