Uutiset 13.9.2023 06:00

ELOISA: Palvelujen tuotantosuunnitelma eteni aluevaltuustoon

Toimitus

Palvelujen tuotantosuunnitelma eteni (11.9.2023) aluehallituksesta Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuuston käsittelyyn. Viranhaltijoiden esitykseen tuli kokouksessa vain yksi nimenmuutos: aluevaltuustolle esitetään nyt terveyspalvelujen verkosta esitystä, jossa on vain sote-keskuksia ja sote-asemia. Sote-pisteet muuttuvat niminä sote-asemiksi. 

- Koko Etelä-Savon kannalta oli hyvin tärkeää, että nyt menimme eteenpäin. Olen kuitenkin hyvin varma, että tämä ei ole viimeinen kerta, kun näitä asioita käsitellään. Siihen johtaa jo se, että talousennusteen mukaan alijäämää tehdään suunnilleen saman verran kuin tämän suunnitelman taloustaulukkoon on merkitty säästöjä. Se tarkoittaa, että talouden kanssa vielä pitää tehdä töitä, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk.).

Mittavia muutoksia eteläsavolaisten palveluihin tulee jo 44,8 miljoonan säästöjen takia.  

- Tämän mittaluokan säästöt näkyvät varmasti palveluissa ja ennen kaikkea ne näkyvät henkilöstölle. Pyrimme minimoimaan vaikutukset asiakkaille. Säästöjä on tulossa muun muassa prosessien yhtenäistämisen ja tilojen vähentämisen kautta, kertoo hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.

Näytä mainos