Kävyt

Ajatuksissani matkaan nykyajassa kauaksi menneeseen samanlaiseen tilanteeseen, minkä ukrainalaiset nyt joutuvat siviileinäkin kokemaan omassa kotimaassaan.

Samalla ajatuksissani näen ja muistelen näkemääni ja kokemaani Ukrainassa ja Krimillä 80-luvulta. Omassa lapsuudessani jolloin hälytyspillit soivat ja vihollisen pommikoneet olivat lähes jokaisena kirkkaana pakkaspäivänä kaupunkimme Kajaanin päällä. Lapset ja vanhukset olivat evakoituina ympäri maatamme. Minä olin noin 6-8 km päässä kotoani. Emme saaneet ilmasta käsin lumikukkia, mutta saimme pommeja. Ja se alkoi uutisilla” Helsinkiä on pommitettu”.

Ukkini vihreässä potkurissa kuljetti minua nopeasti kaupungista mummin luokse turvaan joulun alla. Se oli pakkastalvi!

Ymmärsin joulun tulon ja odotettavat joululahjat ja joulupukin, mutta en sanoja: sota, pommisuojat tai kaikkien ikkunoiden peittämiset. Valoa ei saanut näkyä pimeässä. Kumuna alkoivat pakkasessa Suomussalmen taistelut, pakkasilma kantoi aseiden äänen jyminänä.

Lapsenmielessä kasvoi pelko, mitä ei voinut nähdä, mutta sen tunsin sisimmässään, mitä en nähnyt, mitä ei voinut koskettaa, eikä varoa. Siihen kuului kiire ja hätä, sen vaistosin heti aluksi.

Kaikki miehet olivat vaihtaneet vaatteensa ja osa naisista: heillä oli harmaat univormut ja kauluksissa merkit sekä leveät vyöt. Vanikka ja muona olivat sanat, joita en ymmärtänyt ilman selvitystä, enkä sittenkään oikeasti. Hevosella oli muonaa eli heiniä, jauhoja ja vettä, mutta mitä on vanikka? Sanottiin sen olevan ihan kuin näkkileipää, mutta kovempaa. Hätä ja häly täytti kotini, missä oli paljon ihmisiä. Siitä minut ukki kuin iso karhu nosti siihen vihreään sepän tekemään potkuriin. Isääni en enää nähnyt, äiti vilaukselta ja hänen itkuinen halaus kietoi minut potkurin istuimelle. Matka aivan erilaiseen ympäristöön ilman vanhempiani alkoi.

Jouluun alettiin varautua: supistiin, rapisteltiin papereita, kuiskittiin. Mummini väliin käyttäytyi erikoisesti ja ukki sekä mummi supisivat keskenään, mutta näin kuinka mummi yritti kuivata kyyneleitä väliin silmistään. Kysyinkin siitä ja sain vastaukseksi suuren halin. Kaikki viisi vuotiaan päässä pyöri aluksi ympyrää. Ja mikä se sota on, entä pommitus! Helsinkiä on pommitettu sanoivat aikuiset! En vielä siinä vaiheessa tiennyt, kuinka lähellä joudun itse olemaan pommituksissa.

Meillä alettiin puhua joulusta ja sen vietosta sekä kuusesta. Nämä minä tiesin ja muistin. Ja kuusi pitää hakea, sanoi ukki piipunpolton lomassa.

Eräänä iltana mummon ollessa lehmiä lypsämässä kovalla pakkassäällä jäin minä ukin kanssa tupaan. Ukko koirakin nukkui uunin luona. Joulukuusi oli mielessäni, että jospa minä lähden sen hakemaan. Muistin kesästä missä päin alla puronvarressa kasvaa juuri sopivan kokoinen pieni kuusi, se on niin pieni ettei sitä ukki ota, mutta minä haen sen itselleni ja Ukko koiralleni. Puin itseni talvivaatteisiin ja lapasiin yli 20 asteen pakkaseen. Ukko ei lähtenyt mukaani, ei halunnut.

Otin sukset, sauvat, puukontynkä oli taskussani. Livakasti suksi luisti mäen alle puronvarteen

pimenevässä iltapäivässä. Kylmä tuntui menomatkalla, mutta jatkoin matkaani. Näin vielä hyvin kuusen ja sillä puukontyngällä sain sen irti vaikka käsiä palelsi kovasti. Yhdellä kädellä sauvoen ja kuustani toisella vetäen perästä pääsin viimein mäen alle, mistä olisi pitänyt päästä suksilla ylös, mutta en päässyt. Kuusen jouduin jättämään hangelle, sukset ja sauvat irtosivat, käsiä vielä palelsi ne tunsivat kivun, itkin ja huusin apua. Kukaan ei kuullut! Kontaten ehkä pääsin ylös pihaan ja raahauduin ovelle. Yritin tarttua ripaan mutta kädet eivät enää totelleet. Käsitin, että minun on saatava jäätymispisteessä olevat kädet työnnettyä rivan ympäri. Ovi avautui ja pääsin sisään. Ukki antoi ensiapua ja jatkoksi juoksin navettaan mummin syliin itkien. Hän lypsi lehmää ja säikähti nähdessään minut. Nimikkolehmäni utareet olivat avunlähde. Sinne utareiden väliin mummi työnsi aluksi käteni lämpiämään. Jatkohoito tapahtui tuvassa. Aamulla ukki haki mäen alta kuuseni ja laittoi sille jalan ja se oli vielä pitkään ulko-oven vieressä tervehtimässä vanhempiani heidän tullessa katsomaan meitä. Osasin sanoa piilossa olleet kirjaimetkin oikein: sika, vesi, rusetti ja riisi tulivat nyt oikein lausuttuina. Piilossa oli olleet S ja R kirjaimet. Siitäkin kaikesta mentiin läpi, vaikka tuhoja tuli. Siinä pienessä kuusessa oli ripustettuna yksi kultainen käpy.

Kaija Pulkkinen