Pääkirjoitus 14.8.2024 06:00

Kulttuurihyvinvointia

Markku Leskinen

Hyvät kulttuuriuutiset jatkuvat. Rantasalmen kunta kumppaneinaan Joroinen, Juva ja Sulkava ovat saaneet rahoitusta Lumovoimaa kulttuurista -hankkeelle. Tavoitteena on, että hankkeesta ”hyötyvät niin kuntien asukkaat, kesä- ja monipaikka-asukkaat kuin turistitkin”. Suunnitelman tiivistyksen mukaan tapahtumia viedään yllättäviin paikkoihin. Hanke päättyy maaliskuussa 2026.

Rantasalmen kunnalla on käytössään koordinointivoimaa. Palkkalistoilla on viisi koordinaattoria, joten eri toimintojen yhteensovittamisen voisi olettaa olevan hyvällä tolalla. Valitettavasti kulttuurikoordinaattorin pesti on tämän hetken päätösten mukaan olemassa vuoden loppuun saakka. Syksyn budjettineuvotteluissa toimintojen priorisointi on päättäjille varmasti haastavaa. Jos halutaan olla elinvoimainen kunta, jolla on pitoa, lumoa ja vetoa, niin kulttuuritoimeen on satsattava pitkäjänteisesti. 

On totta, että kulttuurihyvinvointitoiminnan vaikutusten arviointi on haastavaa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjan julkaisu 2023:26 ”Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointi: Arviointimenetelmien jatkokehitystarpeet Suomessa” on hyvä julkaisu perehdyttäväksi, jos kulttuuritoimen merkitystä halutaan Rantasalmella tarkastella ja perustella tarkemmin. 

Pienten kuntien kulttuuriyhteistyö on hyvä suunta ja alueellinen ajattelumalli vähien resurssien käyttämisessä on varmasti viisasta. Paikallisten kulttuuririentojen laajempi markkinointi ja niistä tiedottaminen voisivat lisätä alueellista aktiivisuutta. Käytännössä esimerkiksi Rantasalmen Lehden ylläpitämä maksuton tapahtumakalenteri netissä voisi sisältää myös lähikuntien pientapahtumien tietoja. Lumoutumisiin!