Laura Netzel, Pistolekors Pyyvilän kartanosta
Laura Netzel (1839–1927) oli Rantasalmella syntynyt säveltäjä, joka muutti lapsena Tukholmaan ja sävelsi salanimellä N. Lago. Laura Netzel -festivaali järjestetään vuonna 2023 jo kolmatta kertaa.
Laura Netzel syntyi Pistolekorsin aatelissukuun Rantasalmella maaliskuussa 1839. Suku oli pohjaltaan Savon Leskisiä, joka aateloitiin uudella nimellä suvun jäsenen pelastettua Ruotsin kuninkaan 30-vuotisessa sodassa. Pistolekorsin vaakunassa esiintyvät ristissä olevat kaksi pistoolia perustuvat tähän tapahtumaan.
Lauran isä, vaimonsa Emilia Malmin kotikartanon Pyyvilän omistajaksi tullut Georg Fredrik Pistolekors oli arvonsa tunteva herra. Kartanon puutarha oli hänen mielestään turhan vaatimaton. Niinpä hän tilasi paikalle ruotsalaisen puutarhurin laatimaan uudet istutukset kaikkine muodikkaine kasveineen.
Aatelisperheessä oli Pyyvilään tullessa kolme pientä tytärtä, ja poikavauva syntyi pian. Äidin seuraavan synnytyksen aika koitti maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1939. Emilia Malm kuoli lapsivuoteeseen kahden viikon kuluttua. Lauran veli oli parivuotias ja isosiskoista vanhin vasta seitsemän.
Sisarukset saivat äitipuolen kun isä avioitui ruotsalaisen Antoinetta Jägerhorn af Spurilan kanssa ja perhe muutti Tukholmaan. Perhe vietti aikaa myös Rantasalmella; kirkonkirjojen mukaan he kävivät kesäisin ehtoollisella ainakin Lauran kuuden vuoden ikään saakka. Pyyvilän kartano oli Pistolekorsien omistuksessa 1870-luvun alkuvuosiin asti. Isännän Vaahersalossa asunut sukuhaara muutti myös pois, mutta jäi Suomeen.
Laura Netzel sai miehensä Wilhelm Netzelin kanssa kolme tytärtä ja pojan. Lapset syntyivät viiden vuoden aikana, nuorin kun äiti oli 33-vuotias. Ennen avioliittoaan Laura oli opiskellut pianonsoittoa ja sävellystä ja debytoinut pianistina jo 17-vuotiaana. Avioliitto takasi taloudellisen turvan ja hänl saattoi jatkaa opintojaan ja keskittyä säveltämiseen.
Löydetyt naismestarit
Laura Netzel festivaalin tarina alkaa vuodesta 2017. Savon soitannollisessa seurassa mietittiin silloin, voisiko ihmisille tarjota muuta kuin tavanomaista kaikille tuttua ”isolla kirjaimella musiikkia”, kertoo seuraa johtava Petteri Nieminen.
– Tiesimme, että on olemassa iso joukko merkittäviä pohjoismaisia naissäveltäjiä, joiden musiikkia ei kukaan soita. Syy oli yksikertainen: ei ollut soittokelpoisia nuotteja, Nieminen kertaa.
1800-luvulla ja seuraavan vuosisadan alussa sävelletyt teokset olivat olemassa vain hauraalle paperille kunkin säveltäjän omalla käsialallaan kirjoittamina – aarteina.
Savon soitannollinen seura otti tehtäväkseen haasteen, jolle ei Niemisen mukaan loppua näy. Hän myöntää nuottien puhtaaksikirjoittamisen olevan hiljaista pakertamista talvet pitkät, mutta kerran kesässä työ vaihtuu juhlaan, kohokohtana on Rantasalmella kesäisin järjestettävä festivaali
Nieminen kertoo, että Laura Netzelin “löytäminen” naissäveltäjien joukosta oli hänelle itselleen Oh Hoh-elämys. Niemisellä on lapsuudenkoti Varkaudessa ja vapaa-ajankoti Rantasalmella. Kun hän huomasi, että säveltäjä on syntynyt täällä, oli itsestään selvää nostaa Rantasalmi musiikkimaailman kartalle.
– Tiedossa on, että Laura Netzelillä oli yhteyksiä Rantasalmelle ja muualle Suomeen vielä aikuisiälläkin, vaikka hän asui Ruotsissa. Rantasalmi on oikea paikka nostaa Laura Netzel ja muut naissäveltäjät musiikin maailmankartalle!
Laura Netzel -festivaali on Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston kärkihanke, jonka pääjärjestäjänä toimii Savon soitannollinen seura. Seuralla on festivaalin ja nuottien kirjoitustyön yhteistyökumppaneina myös muita kulttuuria tukevia säätiöitä ja tahoja.
Festivaalin kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy. Petteri Niemisen mukaan festivaalibudjetissa pääsylipputulot eivät olisi edes rikka rokassa, joten konserttien maksuttomuus on käytännöllisin vaihtoehto. Kaiken lisäksi vapaa pääsy tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden nauttia musiikista, Nieminen rohkaisee.
Laura Pistolekors Netzelin synnyinkoti Pyyvilä on tällä hetkellä asuinkäytössä, joten tänä kesänä konserttipaikkoina ovat Vanha Pappila, Rantasalmen kirkko sekä ensi kertaa Musiikki- ja teatterisali Tornado. Tornadossa esiintyvän kansanmusiikkiyhtye Takapotkun ohjelmisto eroaa festivaaliin muusta ohjelmasta. Netzelin tuotannon lisäksi tämän kesän säveltäjiä ovat nykypolven säveltäjä Caroline Shaw ja Netzelin aikakaudella eläneet Ida Moberg, Amy Beach, Elfrida Andrée, Elizabeth Macochy sekä Morfydd Llwyn Own.