Uutiset 27.3.2024 06:00

Leader-haut käynnissä

Toimitus

Etelä-Savon Leader-rahoituskiintiö vuodelle 2024 on yhteensä 2,3 miljoonaa euroa. Rantasalmen alueella toimivalla SavonLuotsi Leader ry:llä on jaettavana hanke- ja yritystukiin 1,3 miljoonaa euroa ja Veej’jakaja ry:llä noin 1,0 miljoonaa euroa.

Leader-ryhmien käsittelyyn on jätetty jo runsaasti hakemuksia. SavonLuotsi Leaderille hakemuksia on tullut 58, joista 33 koskee yritystukia.

– Leader-tukien kysyntä tuntuu tällä hetkellä olevan vilkasta.  ELY-keskukseen siirretyt Leader-hallituksissa käsitellyt hakemukset aiheuttivat hetkellisen ruuhkan, koska odotimme päätöksiin tämän vuoden rahoituskiintiöitä. Yritystukiin liittyviä päätöksiä olemme tehneet viime vuoden lopulta lähtien, yleishyödylliset investoinnit saatiin päätöskäsittelyyn alkuvuonna ja kehittämishankkeiden päätöksenteko mahdollistuu pian, kertoo maaseutuasiantuntija Mervi Ukkonen Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Uusia yritysten tukityökaluja ovat muun muassa yritystoiminnan kokeilu, omistajanvaihdos ja osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistäminen. Mikroyrityksen energiainvestointeihin voi hakea tukea vain Leader-ryhmän kautta. Pienhankkeen kokonaiskustannukset voivat olla enintään 8000 euroa.

– Pienhankkeet ovat täsmähankkeita, jotka sopivat esimerkiksi ympäristön kunnostamiseen, yhteisöjen toiminnan kehittämiseen ja erilaisiin hankintoihin, kertoo toiminnanjohtaja Anne Vänttinen SavonLuotsi Leaderistä.

Pienin myönnettävä tuen määrä on 1000 euroa.

Leader-rahoitusta on saatavissa myös nuorten omiin projekteihin. Rahoituksen avulla voi työllistää itsensä vaikka kesäksi, tai parantaa harrastusmahdollisuuksia. Hakijoiden kannattaa olla yhteydessä oman alueen Leader-ryhmään hakuaikojen ja -ehtojen selvittämiseksi.

Leader-ryhmät ovat maaseudun kehittämisyhdistyksiä, joissa mukana ovat asukkaat ja aluetta kehittävät yhteisöt, yritykset ja kunnat. Leader-ryhmien hallitukset koostuvat edellä mainituista tahojen edustajista, ja hallitus pisteyttää sekä tekee päätökset haetuista tuista. Leader-ryhmät tekevät hakemuksista puoltavia rahoituspäätöksiä. Virallisen päätöksen rahoituksen myöntämisestä tekee alueellinen ELY-keskus.

Leader-rahoitus koostuu EU:n (43 %), Suomen valtion (37 %) ja kuntien (20 %) osuuksista.