Pääkirjoitus 7.8.2024 06:00

Onnistumisia

Markku Leskinen

Yksi vuoden kohokohdista eli Lipposmarkkinat onnistuivat hyvin. Mutta jos oikein pitää kaivella, niin markkinaväkeä olisi voinut olla enemmänkin.

Pekka ja Manta uudistui tänä vuonna, kun kriteerit ja valinta tulivat Rantasalmen kunnan päätettäviksi. Taisi kunnassa olla kesäkiireitä, koska hyväksyttyjen kriteerien noudattamiseen tuli pieni kupru. Loogisinta olisi ollut myöntää palkinto Järvisydämelle. Koska tunnustus myönnettiin Markus Heiskaselle, niin silloin olisi pitänyt valita Mantakin. Tästä huolimatta on erittäinkin totta, että Järvisydän ja Markus Heiskanen ovat edistäneet ja markkinoineet Rantasalmea ansiokkaasti. Onnittelut myös Ville Loikkaselle, vuoden nuorelle yrittäjälle!

Peruskoulun ensimmäisellä luokalla aloittaa 34 oppilasta ja lukion aloittaa 22 opiskelijaa. Luvut ovat vielä hyviä kunnan kannalta. Töitä pitää tehdä jatkossakin, jotta lukumäärät eivät käänny laskuun. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadun ja omaleimaisuuden ylläpitäminen ovat kunnalle tärkeitä lakisääteisiä velvoitteita. Ne ovat myös tärkeitä kunnan brändin kannalta.

Lasten- ja nuorten kulttuuriin panostaminen on kunnalle aivan erityisen tärkeää. Kulttuuri tulee tulkita laajasti, jotta kunnassa olisi nuorille mukavaa pöhinää ja tekemistä. Nuokkari on toiminut jo jonkin aikaa uusissa tiloissa Kylätiellä, avoimet ovet -tapahtuma kiinnostuneille on tulevalla viikolla. Kulttuurityön yhtenä kärkenä on musiikki. Rantasalmella on poikkeuksellisen paljon puhallinsoittajia, tämän soisi jatkuvan myös tulevaisuudessa. Näyttämötekniikka ja musikaaliproduktiot ovat kunnan erityispiirteitä.

Mainitut ja monet muutkin kulttuuritoimen tekemiset tarvitsevat resursseja. Kunnan tulevasta budjetista olisi brändin uskottavuuden nimissä löydyttävä panostusta kulttuurityöhön. Yhdistykset ja yritykset voisivat lisätä tukeaan lapsille ja nuorille. Lasten ja nuorten kasvatuksessa ja koulutuksessa pitää onnistua.