Pääkirjoitus 25.2.2026 06:00

Parempaa ajattelua

Markku Leskinen

Hyvinvointi on määrittelyjä pakeneva kokemuksellinen tila. Sitä voi lähestyä useista eri suunnista, kuten sosiologian, psykologian ja fysiologian kautta. Keskustelu hyvinvointivaltion murenemisesta kuvastaa yhteiskunnan järjestämien koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelujen sekä oikeastaan myös kulttuuripalvelujen muutosta. Hyvinvointivaltiomallissa näitä palveluita tuotetaan ensisijaisesti verovaroin.

Suomalaiset maailman onnellisimpana kansana peittää alleen huolet siitä, että esimerkiksi nuorten masentuneisuus on kasvussa. Samaan suuntaan viittaavat havainnot yksinäisyyden lisääntymisestä. Psykologian piirissä on kehitelty useita näkökulmia arvioida hyvinvointikokemuksen tasoa pahoinvoinnin suunnasta (esimerkiksi stressi ja masennus). Trendien suunnat todistavat hyvinvointihaasteiden lisääntymistä.

On tosiasia, että suomalaiset lihovat. Lihavuus on seurausta elintapojen ja työelämän muuttumisesta. Meillä on taipuvaisuutta syödä enemmän kuin kulutamme, minkä seurauksena altistumme metabolisen oireyhtymän seuraamuksille (esimerkiksi rasvamaksa), mikä näkyy keskivartalolihavuutena. Nykyinen istuva, liikkumaton ja energiatiheä elämäntapamme lisää kansanterveyden (hyvinvointi)haasteita.

Filosofi Esa Saarisen mukaan paremmat ajatukset synnyttävät parempaa elämää. Jokaisen oma elämä ja hyvinvointi ansaitsevat saada parempia ajatuksia. Saarisen puheissa ajattelun ajatteluun pitäisi kiinnittää huomiota. Me kaikki ajattelemme (havaitsemme ja olemme asiaintiloista jotakin mieltä), mutta olisi itselle hyödyllistä havahtua ihmettelemään omien ajatustemme uomia ja polkuja, jotka rutiinimaisesti ohjaavat arkielämäämme. Näin ajateltuna ajattelun ajattelu onkin hyvin käytännöllistä.

Hyvinvoinnin edistäminen ja elinvoiman lisääminen vievät pyrkimyksenä samaan suuntaan, parempaa kohti. Jotakin kohti meneminen edellyttää, että näkymä on tunnistettu ja sinnepäin johtavia reittejä on olemassa ja että ryhdymme toimeen. Usein on niin, että emme toimi, vaikka voisimme toimia. Vastavoimaksi toimimattomuudelle tarvitaan tätä parempaa ajattelua, jotta näkymät ja mahdollisuudet avautuisivat meille. Ihmeitäkin tapahtuu.