Uutiset 31.5.2023 06:00

Rantasalmi Dogshow on kesän kärkitapahtuma

Jari Kemppainen

Koirat ja koirien ystävät valloittavat jälleen Rantasalmen kirkonkylän puistoalueen Myllyrannassa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tapahtumasta tulee osallistujamäärältään – mitattiin sitä sitten koirien tai ihmisten lukumäärällä tai tapahtuman tuomalla rahavirralla  – Rantasalmen kesän suurin tapahtuma. 

Kun vastaava tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Rantasalmella kesällä 2016, siihen ilmoittautui yhteensä 1.403 koiraa ja moninkertainen määrä ihmisiä. Ei ole siksi mitään aihetta epäillä etteikö näyttely toisi tälläkin kertaa paikkakunnalle säpinää.

– On totta, että koiramainen toiminta tuo Rantasalmelle melkoisen monta hännänheiluttajaa ja sitä kautta huikean määrän ihmisiä. On ihan ymmärrettävää, että kenneltoiminta mielletään ”puuhasteluksi” mutta fakta on se, että koirien ympärille nivoutuu tänä päivänä miljoonabisnes. Kesäisenä viikonloppuna entisen Rinssin ranta-alue täytyy talkoolaisista, näytteilleasettajista, myyntikojuista, teltoista ja mitä hienoimmista koirista, näyttelysihteeri Minna Kukkonen kertoo.

Näyttelykiireiden lisäksi monessa ”koiruudessa” mukana oleva, muun muassa Suur-Savon Kennelpiirin sihteerinä ja Suomen Kennelliiton aluekouluttajana toimiva Minna kertoo, että koronan jälkeen koirien omistajat ovat poteneet patoutunutta koiranäyttelytarvetta.

– Se sekä koirien rekisteröintimäärien hetkellinen kasvu ovat vaikuttaneet näytteilleasettajien määrään. Meidän näyttelyämme rasittaa tosin se, että tuona viikonloppuna Suomessa järjestetään yhteensä 12 näyttelyä. Vaikkakin näyttelyt sovitellaan maantieteellisesti niin etteivät ne haittaisi toisiaan, ovat koirien omistajatkin tänä päivänä liikkuvaista sorttia ja usein samalle reissulle sovitetaan myös perheen kesälomamatka.

Minna uskoo, että Rantasalmelle saadaan jälleen mahtava näyttely. Kun tämä vastaava tapahtuma järjestettiin edellisen kerran täällä vuonna 2021, toi se paikkakunnalle yhteensä noin 1.300 koiraa ja tuplaten sen määrän ihmisiä.

– Todellinen koiramäärä selviää meille vasta kesäkuun puolella, sillä ihmiset eivät nykyään juurikaan välitä porrastetuista ilmoittautumisajoista. Rantasalmen koiranäyttely on saanut näytteilleasettajien keskuudessa paljon positiivista palautetta ja se on tuonut meille arvostetun aseman kennelväen tietoisuudessa. Luotamme tähän tänäkin vuonna ja toivomme, että olemme onnistuneet tuomarivalinnoissa ja näin saamme Rantasalmelle jälleen huikean hienon tapahtuman, joka kokonaisuudessaan voi tuoda Rantasalmelle asukasmäärän verran ihmisiä.

Suur-Savon Kennelpiirin alueella järjestetään tänäkin vuonna 14 koiranäyttelyä, joista kaikkien rotujen näyttelyitä on kiintiön mukaisesti kaksi. Nuo isot näyttelyt järjestetään Rantasalmella ja Mikkelissä. Koiranäyttelyitä voivat järjestää ainoastaan Kennelpiirin sekä Kennelliiton jäsenyhdistykset.

Koiranäyttelyä etenkään näin suurta kansallista kaikkien rotujen näyttelyä ei pistetä pystyyn mielijohteesta. Minna Kukkonen muistuttaa, että koiranäyttelyn järjestäminen vaatii järjestelmällistä tekemistä sekä tietysti sitä katoavaa kansanperinnettä; talkoohenkeä.

– Tällä meidän näyttelyllä on pitkät perinteet ja takana porukka, joka osaa asiansa ja tietää mitä tapahtuman järjestäminen vaatii. Tätä näyttelyä on järjestämässä yhteensä 12 yhdistystä, joista neljä Rantasalmelta, seitsemän Juvalta ja yksi Sulkavalta. Suunnilleen samalla porukalla olemme tehneet tätä jo vuosia vuorotellen Rantasalmella ja Juvalla.

Tulevan näyttelyn alustavat toimet aloitettiin Minnan mukaan jo vuonna 2020 näyttelyn anomisella ja näyttelytoimikunnan valitsemisella. Palaveritahti kiihtyy loppua kohden ja viimeiset viilaukset tehdään noin kuukausi ennen näyttely viikonloppua.

– Talkootunteja ei lasketa mutta luonnollisesti niitä kertyy melkoinen määrä ennen kuin loppukokous on pidetty. On sovittu, että näyttelyviikonloppuun osallistuu jokaisesta yhdistyksestä kahdeksan henkilöä molempina päivinä. Tuomareita tarvitaan 11 ja kehäsihteereitä kaksinkertainen määrä.

– Näyttelyn toisena päivänä sunnuntaina saamme vieraaksemme Joseph Vernuccion, joka saapuu arvostelemaan USA:sta, joten kansainvälistäkin väriä saamme viikonloppuun.

Näyttelyviikonloppu ajoittuu parhaimpaan lomakauteen ja siinä mitataankin talkoohengen riittävyys.

– Tuona viikonloppuna tuppaa jokaisella olemaan kaikenlaista menoa. Olen järjestelyjen suhteen kuitenkin luottavainen, koska takana on rautaisia ammattilaisia, joiden työpanokseen voi aina luottaa.