Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä

Kuka on lähimmäiseni? tuttu kysymys vuosikymmenten takaa. Tätä voisi tänään kesällä kysyä meistä jokainen itseltään, kuka todella on lähimmäiseni. Yksinäisyys ja avuntarve on tänä aikana suurempi kuin ennen. Lapset ovat kaukana maailmalla, tarvitsemme toinen toistamme.

Moni kaipaa tänäkin kesänä juttuseuraa, lämmintä kättä, kaveria, jolle voisi kertoa iloistaan ja suruistaan. Eikö lähimmäisemme ole jokainen kaukana tai lähellä asuva ihminen. Hänet voimme tavata usein ja vaihtaa ajatuksia.

Mutta miten kaipaakaan seuraa yksin asuva vanha ihminen, kun näkö hämärtyy, kuulo heikkenee ja askel käy lyhyeksi. Lapset ovat kaukana maailmalla, olisipa lämmin käsi, johon voisi tarttua, voisi siinä kertoa iloistaan ja suruistaan. Voisi vaikka päästä ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja ihailemaan kaunista luontoa. Siinä tuntisi vielä elävänsä. Ystävä, toinen läheinen ihminen, sen parempaa masennuslääkettä ei ole.

Jospa tänä kesänä ja jatkossakin jokainen yksinäinen ihminen saisi rinnallakulkijan, lämpimän käden, johon tarttua, pääsisi ulos raittiiseen ilmaan. Silloin aurinko paistaisi joka päivä, jos ei muuten niin ystävän lämmin käsi, rinnallakulkijan aurinkoinen hymy ja sydämen aurinko lämmmittää.

Kaikesta saan Luojalleni kiitokset antaa ja siitä, että omat jalkani vielä minun liikkua antaa. Illalla kädet yhteen liitän, kaikesta hyvästä Luojaani kiitän.