Nuorten asialla
Kelan äskettäin julkaiseman tilaston mukaan vammaistukea saavien lasten lukumäärä on kasvussa. Vuoden 2025 lopussa oli 51 200 alle 16-vuotiasta lasta, jotka saivat vammaistukea. Kelan mukaan lukumäärä on kasvanut 39 prosenttia verrattuna vuoteen 2015, kun väestöosuus on kasvanut noin neljästä prosentista vajaaseen kuuteen prosenttiin. Tiedotteessa todetaan, että suurin ikäluokka oli 12-vuotiaat ja poikien osuus oli 65 prosenttia. Yleisin sairausperuste oli mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt (alle 16-vuotiaiden vammaistuen saajista 76 %). Vuonna 2015 osuus oli 54 %. Erityisesti ADHD:n perusteella myönnetyt tuen ovat yleistyneet. Heitä oli 13 362 lasta.
Huolestuttavaa näissä tilastotiedoissa on yleistymisen trendi. Sen taustalla on todennäköisesti korona-ajan haasteet, jolloin nuorten henkinen pahoinvointi lisääntyi erilaisten rajoitustoimien seurauksena. Erityisesti sosiaalisten kontaktien rajoituksilla on arvioitu olleen keskeinen merkitys.
Yksi mahdollinen opiksi otettava tulkinta voisi olla, että nuoret tarvitsevat kavereitaan ja vertaisten seuraa. Tämän takia tekemiset lapsille ja nuorille ovat olennaisen tärkeitä. Järjestetty toiminta ei kuitenkaan riitä, vaan nuoret tarvitsevat myös paikkoja ja tiloja tavata toisiaan omaehtoisesti.
Itsensä kiireisenä pitävistä nuorista ei yleensä tarvitse olla huolissaan. On kuitenkin nuoria, joita mikään ei kiinnosta ja kaikki on tylsää. Siinä tilanteessa vanhempien ja nuoren elämänpiiriin kuuluvien aikuisten haasteeksi tulee yhteyden säilyttäminen nuoreen. Nuoren tulee kokea, että hänestä välitetään sellaisena kuin hän on. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty.
Oireilevan nuoren kohdalla on vakavasti mietittävä, että milloin kyse on normaalista kehityksestä ja milloin tukea edellyttävästä tarpeesta. On mahdollista, että nykyään ADHD:tä nähdään sielläkin, mikä ennen oli vilkkautta. Toisaalta on oltava herkkänä tunnistaa ulkoisesti hyvinvoivalta näyttävän nuoren masentuneisuus. Nuorille asetetaan paineita ja nuoret asettavat myös itselleen paineita. Niiden kanssa pärjääminen edellyttää kannattelevaa kasvuympäristöä kotona, koulussa ja koko kylällä.
