Ollaan terveesti metsäsuomalaisia

Suomi on metsäinen maa. Metsästä on eletty ja metsä elättää meitä vielä pitkään. Ansioksemme on luettava, että Suomessa on huolehdittu metsän istutuksista hyvin, kun metsää on kaadettu teollisuuden tarpeisiin. Suurin osa metsistä on taimikkoa tai nuorta (teollisuus-) talousmetsää. Etelä-Suomen alueella vanhaksi metsä nimetään 120-vuotiaana ja Pohjois-Suomessa 160-vuotiaana. 

Metsänhoitoon kuuluu sekä metsäluonnon suojelusta huolehtiminen että sen hyödyntäminen. Tavoitteet ovat monesti vastakkaiset ja mielipiteet vaihtelevat oikeista ja sopivasti mitoitetuista toimenpiteistä. Nyt tähän työhön on haettavissa tukea, nimeltään Metka-tukea. Tukimuotoja on useita, kulotuksesta metsäteiden rakentamisen tukeen. 

Metsä ja luonto tuottaa myös terveyshyötyjä. Jo lyhyt vierailu metsässä palauttaa esimerkiksi stressistä. Luontoaltistumisella on tutkitusti kansanterveydellistä merkitystä. Rantasalmella luonto on lähellä. Valaistuille reiteille pääsee jo helposti. 

Tavoitteeksi voisi ottaa luontopolkujen lisäämisen, jotta turvallinen liikkuminen metsäluonnossa tavoittaisi kuntalaiset ja kasvavassa määrin myös turistit. Kunnan metsäomaisuuden hoidossa olisi sijaa terveysmetsä-ajattelulle. Pitkällä aikavälillä osa metsistä saisi kasvaa vanhoiksi metsiksi, joita Suomessa on varsin vähän olemassa. 

Itä-Suomea asutettiin alkujaan kaskiviljelyllä. Kaskimaan vähetessä siirryttiin vähitellen kohti pohjoista. Osa lähti metsäsuomalaisiksi, joista eräät lähtivät Amerikkaakin valloittamaan. Päätyipä eräs Marttisen sukuun kuuluva siellä allekirjoittamaan itsenäisyysjulistuksen. On huomattu, että USA:n vanhin hirsirakennus on suomalaista tekoa. Metsämenneisyys tulee monella vastaan nopeasti sukupolvien tarinassa. Oman tarinani vanhin kirjallinen todiste löytyy 1480-luvulta, kun Matti Leskinen Juvan Koikkalan kylältä merkittiin kirkon kirjoihin. Kuka tietää, oliko kaksi sukupolvea myöhemmin Niilo Ollinpoika Leskinen (noin 1570–1632) mukana Nuijasodan käänteissä, kun Koikkalan talonpojat nousivat puolustamaan oikeuksiaan. 

Juurevat sukutarinat ovat mielestäni hienoja. Ei haittaa, jos tarinasta ei löydy aatelisia tai tunnettuja henkilöitä. Suomi oli pitkään maatalousmaa, joten meitä leimaa ja kuvastaa osuvasti maaseutumainen elämäntapa, jossa luonto oli ja on edelleen lähellä. Esi-isieni historian saatossa kantatilan maaomaisuus hävisi ja lopulta erään asemaa kuvataan virallisesti loisena. Nykyään rintamamiestilan perikunnan osakkaana minulla on laskennallisesti muutama hehtaari kaavoittamatonta maata. Metsänhoito kuuluu siten myös minulle.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä alkaa kuvauksella, että Jukolan perustanut isäntä oli kaukaa viisas, kun hän otti Isojaossa (1700-luvun jälkipuoliskon aika) vastaan kulon polttamaa maata. Niinpä hän saikin seitsemän kertaa enemmän maata kuin naapurinsa. Veljeksien isän turmaksi koitui karhunmetsästys parhaassa iässään. Veljeksiäkin metsäotusten pyynti kiinnosti enemmän kuin kyntö ja kylvö. 

Kiven monipuolisten luontokuvauksien kertaamisesta voisi olla hyötyä meille kaikille terveysmetsäläisille.