Teillä korjattavaa

Syrjässä asumisesta ja mökkeilystä vapaa-ajalla on tulossa yhä kalliimpaa luksusta. Teiden kunto heikkenee sitä mukaa, mitä kauemmaksi valtaväylistä mennään. Asia on jälleen ajankohtainen, kun talvi on kääntynyt kevääksi ja kelirikko alkanut. 

Kelirikko ei ole vain hiekkateiden ongelma. Rantasalmelle johtavilla, vielä asfaltoiduilla teillä pitää kierrellä kuopia ja reikiä. Renkaita tulee menemään rikki. 

Laastaripaikkaamiset eivät kestä kuin pienen hetken raskaan liikenteen kuormituksen takia. Pian ollaankin tilanteessa, että asfalttia ei korjata ja tiestä tulee hiekkatie. Syrjempään mentäessä kelirikkoisella tiellä pärjää lähinnä maastoautolla. Nelivedot, citymaasturit ja niiden uudet sähköversiot eivät ole näille teille tehtyjä. 

Alemman tieverkon teitä ja jatkeena olevia yksityisiä teitä käyttävät myös raskaat puunkuljetusrekat ja joillakin suunnilla maitoautot. Kelirikkokylttien ilmestyminen ei lohduta; kyllä kelirikon hoksaa näillä teillä muutenkin. 

Alempi tieverkko ja yksityistiet tulisi nähdä tärkeänä perusinfrana. Suomessa on tieverkkoa yhteensä 480 000 km, josta valtion maanteitä on 80 000 km ja kuntien katuja 30 000 km. Loput 370 000 km on yksityisteitä (Suomen Tieyhdistyksen teettämä selvitys, 2019). Vuosittain tarvittaisiin 300 miljoonaa euroa lisärahaa, jotta korjausvelka saataisiin purettua. 

Liikenne- ja viestintäministeriö tuskin saa lisäpottia tulevassa kehysriihessä teiden parannukseen. Vähien rahojen jakaminen viisaasti ja kustannustehokkaasti on suotavaa, mutta sisältää aina myös arvovalintoja. Aluepolitiikan rapautuminen on jo johtanut kaupungistumisen kiihtymiseen Suomessa. 

Tieverkon kunnon merkitys on tullut esiin myös turvallisuuskysymyksenä, mitä kautta yksityisteiden kunnon parantamiseen saattaisi tulla lisärahoitusta. Toive tuskin toteutuu, joten autojen korjaustarve ja -velka kasvavat.