Tekoja kohti
Vuoteen 2025 liittyy monia epävarmuuksia, mutta myös mahdollisuuksia. Maailman myllerrykset tuovat melko varmasti uutta ihmeteltävää Etelä-Savoon saakka. Aika varmasti meitä paikallisesti pohdituttaa Eloisan alla olevat palvelut ja nyt uutena kokonaisuutena työelämäpalvelut. Rantasalmen kunnan säästötoimien seuraamukset ovat myös mielessä.
Tässä tilanteessa on hyväksi pysähtyä ja tarkastella omia ajatustottumuksiamme. Onko lasimme puoliksi tyhjä vaiko puoliksi täysi? Jälkimmäisen ajatusmallin turvin voimme paremmin löytää energiaa arkeemme ja elää hyvinvoivasti. ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan!” on myös tähän aikaan hyvä elämänohje, joka löytyy Väinö Linnan Tuntematon sotilas kirjasta.
Ei pidä antaa periksi, vaikka ajoittain on kiviä kengässä. Tällaista tekemisen tahtoa tarvitaan erityisesti maaseudulla, jossa ulkoa päin tulevat haasteet korostuvat. On luotettava omaan ja kanssaihmisten kykyyn sopeutua ja kehittyä eteenpäin.
Hyvää tapahtuu vain tekemisen kautta. Hyvän ajattelu, huomaaminen ja suunnittelu ovat tietenkin tarpeellisia alkuja, mutta oikeasti vain teot puhuvat. Toivon, että Rantasalmen aktiivinen kulttuuri-, urheilu- ja yhdistysväki jatkavat hyvää työtään edelleen. Kuntalaisten oma aktiivisuus ja yhteishenki ovat elinvoimaisen kunnan keskeisiä voimavaroja. Toivon myös, että yritystoiminnan tulokset kehittyvät suotuisasti.
Rantasalmen Lehti uudistuu. Kunnan omat uutiset ovat painetun lehden pääsisältö myös jatkossa. Lisäämme kulttuuriuutisia ja digisisältöjä.